Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Aino Sibelius

Aino Sibelius

Millainen Aino Sibelius todella oli? Riitta Konttisen teos on ensimmäinen varsinainen elämäkerta Aino Sibeliuksesta. Aino Sibeliuksesta (1871-1969) puhutaan ja kirjoitetaan yleensä aina jonkun miehen kautta - useimmiten aviomiehensä Jean Sibeliuksen, mutta myös suomalaisen kulttuurin keskeisiin vaikuttajiin kuuluneiden veljiensä, kirjailija Arvid Järnefeltin, taidemaalari Eero Järnefeltin ja säveltäjä-kapellimestari Armas Järnefeltin. Hän esiintyy vaimona ja sisarena, mutta myös tunnettujen vanhempiensa Alexander ja Elisabeth Järnefeltin tyttärenä. Aviomies Jean Sibelius kutsui Ainoa ""tunteiden taiteilijaksi"", mutta hänessä oli paljon muutakin lahjakkuutta. Hän tuli perheestä, jossa musiikki, kuvataiteet ja kirjallisuus olivat jokapäiväistä elämää. Ne vaikuttivat myös Ainoon, hän oli monipuolisesti lahjakas, mutta pätevä myös käytännön asioissa. Hänen puutarhansa Ainolassa tuotti perheelle kipeästi tarvittavaa ruokaa. Hän oli hyvä pianonsoittaja, hän teki käännöstöitä ja kirjoitti tarinoita. Paitsi miehensä musiikin ymmärtäjänä ja tämän sävellystyön tukijana, Aino Sibelius toimi viiden tyttärensä kotiopettajana.

Logga in

Information om boken

Författare Konttinen, Riitta, kirjoittaja.
Inläsare Manto Erja
Språk fin
Speltid 21 h 2 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Kustannusosakeyhtiö Siltala 2019 (Helsinki Silencio 2019)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (21 h 2 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk [Helsinki], Kustannusosakeyhtiö Siltala [2019]. 978-952-234-602-5.
Ämnesord aviopuolisot elämäkerrat elämänkaari henkilökuvat perhetausta säveltäjät taidemusiikki
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).