Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Titaanista tehty

Titaanista tehty

Oli itsenäisyyspäivän ilta vuonna 2015, Veera, joka on aina ollut tavoitteellisesti urheileva nuori nainen, lähti tuttuun tapaan iltalenkille. Hän katseli synkkää ja lumetonta maisemaa, mutta ei antanut sen lannistaa. Ilma oli raikas, oli pakko saada happea. Nämä ovat viimeiset ajatukset, jotka Veera illan tapahtumista muistaa. Hän heräsi vasta päiviä myöhemmin teho-osastolta ja kuuli jääneensä rekan alle. Kenelläkään ei ollut tarkkaa tietoa illan tapahtumista, mutta Veeralle sillä ei ollut väliä, hänen elämänsä oli muuttunut lopullisesti. Urheilullisesta, aktiivista elämää viettävästä nuoresta naisesta tuli hetkessä vanhusten kuntoutusosastolla itkevä tyttö, jonka elämä ja unelmat olivat romuttuneet täysin.Titaanista tehty on Veera Prihan tarina elämästä onnettomuuden jälkeen jalkaproteesin avulla. Kirjassa käydään rehellisesti läpi nuoren naisen itsetunnon romuttuminen onnettomuuden jälkeen, pohdinnat siitä kenelle enää kelpaan ja kuinka koville mieli joutuu jo kaupassa käynnistä tai kodin ulkopuolella käymisestä. Tämä on tarina sisusta ja sisältä kumpuavasta tahdonvoimasta, jonka avulla arki järjestellään uudelleen ja juostaan ensimmäisenä Suomalaisena maraton proteesin avulla. Kun ei anna periksi ja muokkaa asenteet uudestaan, voi tehdä mitä vain.

Logga in

Information om boken

Författare Priha, Veera, kirjoittaja, haastateltava.
Inläsare Vilhunen Anu
Andra aktörer

Holmavuo, Heidi, kirjoittaja,

Tammisto, Laura, valokuvaaja (ekspressio)

Språk fin
Speltid 2 h 22 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2019 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2019)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (2 h 22 min)
Originalverk Oulu,Fitra 2019. 159s. 978-952-350-123-2.
Ämnesord amputaatio raajat jalat eläm haastattelut henkilökuvat loukkaantuminen (fyysinen) nuoret aikuiset naiset muistelmat proteesit toipuminen vammautuminen urhe urheilu vamm
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).