Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Suomessa selviytymisen historiaa : kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvun alkuun

Suomessa selviytymisen historiaa : kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvun alkuun

Sata vuotta sitten Suomessa asui vielä ihmisiä, joille oli lapsuudesta saakka tuttua ""verinen pettu"": hätäleipä, jossa ei ollut lainkaan viljaa. Maa oli köyhä eikä hyvinvointivaltiosta ollut aavistustakaan. Takamaiden raskaan työn raatajat olivat selviytyneet edellispolvilta perittyjen tietojen ja taitojen turvin, ilman meille tuttua teknologiaa, apuvälineitä ja yhteiskunnallisia järjestelmiä.Nykymaailman monimutkaisuuteen kyllästyneille ajatus elämästä ilman alati vaihtuvia ATK-järjestelmiä, sääntöviidakkoa ja paperisotaa voi vaikuttaa virkistävän yksinkertaiselta, mutta helppoa se ei ollut. Miten entisajan suomalaiset pärjäsivät ilman jääkaappia, hammaslääkäriä, autoa ja sosiaalista mediaa? Elämäämme nykyisin helpottavat keksinnöt ja palvelut eivät ole olleet aina olemassa. Päinvastoin, esivanhempamme ovat eläneet kovissa, jopa mahdottomilta vaikuttavissa oloissa ankaran luonnon, nälän ja tautien keskellä.Kirja herättää ajatuksia siitä, millaisia selviytymistaidon ammattilaisia suomalaiset ovat historian saatossa olleet. Aikaväli yltää viime vuosikymmeniltä muinaishistorian hämäriin. Painopiste on 1500-1700-luvuissa eli uuden ajan alussa. Kenties oman elämämme arkiset vaikeudet asettuvat mittakaavaan verrattaessa entisajan ihmisten olosuhteisiin, joille tosi-tv:n selviytymiskilpailutkin kalpenisivat.

Logga in

Information om boken

Författare Koskinen, Ulla, kirjoittaja.
Inläsare Viitahuhta Marja
Språk fin
Speltid 10 h 18 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2019 (Helsinki Silencio 2019)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (10 h 18 min)
Originalverk Helsinki,Into 2019. 293s. 978-952-264-948-5.
Ämnesord arkielämä historia Suomi asuminen elinolot historia Suomi elämäntapa suomalaiset koulutus liikkuminen perhe ravinto selviytyminen sosiaalinen muutos Suomi Suomi historia teknologinen kehitys terveys toimeentulo työ yhteiskuntakehitys historia Suomi
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).