Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Tulikone

Tulikone

On tekoja jotka eivät jää rankaisematta. Kostoja jotka ulottuvat viattomiin.Karhea kuvaus rikollismaailmasta, sen väkivaltaisuudesta ja lohduttomuudesta, mutta myös ihmisistä, jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa suojellakseen rakkaitaan.Kukaan ei halua olla velkaa armenialaisille. Hagman on. Ja hänen lisäkseen - tai oikeammin takiaan - joukko ihmisiä, jotka mieluiten unohtaisivat koskaan kohdanneensakaan Hagmanin. Hagman on maalannut itsensä nurkkaan. Entinen komisario on epäonnisten asekauppojensa seurauksena ajautunut tilanteeseen, jota hän ei olisi voinut pahimmassakaan painajaisessaan kuvitella: hän on velkaa pahamaineisille armenialaisille summan, jota ei riitä kattamaan edes useampi lottovoitto. Pakeneminen on mahdotonta, sillä armenialaisten lonkerot ylettyvät kaikkialle. Hagman ei aio kuitenkaan antaa periksi - eikä upota yksin.Rikoskomisario Eskelinen toipuu syövästä. Hän on päättänyt jättää työnsä poliisina, unohtaa kaikki uran varrella kohtaamansa ruumiit, etenkin se yhden jonka rinnassa ammottavia luodinreikiä hän on katsellut ase kädessään. Mutta on ihmisiä, jotka eivät anna unohtaa.Ari Räty (s. 1968) asuu Lappeenrannassa ja on työskennellyt muun muassa veneenrakentajana, laituriyrittäjänä skä työtoiminnan ohjaajana vankilassa. Hänen esikoisromaaninsa Syyskuun viimeinen (2017) oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Logga in

Information om boken

Författare Räty, Ari, kirjoittaja.
Inläsare Tiihonen Ville
Språk fin
Speltid 9 h 17 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Tammi 2019 (Helsinki Silencio 2019)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (9 h 17 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Tammi 2019. 978-952-04-0415-4.
Ämnesord alamaailma jännityskirjallisuus kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus romaanit velat väkivalta
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).