Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen?

Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen?

Miian ystävä Anna on liittynyt taideyhteisöön ja kiinnostunut eläinsuojeluasioista. Eräänä yönä Anna kavereineen päättää mennä läheiselle sikatilalle kuvaamaan salaa eläinten huonoja oloja. Samaan aikaan Miia on juuri saanut vieraakseen kesäromanssinsa Tanelin, ja asiat ovat johtaneet toiseen. Yöllä Miia ja Taneli heräävät puhelinsoittoon: Anna on haettava sikatilan läheltä, homma on mennyt pieleen. Alkaa seikkailu, jonka seurauksena kolmikko istuu lopulta sikatilan ruokapöydän ääressä – eivätkä asiat olekaan enää niin mustavalkoisia. Miian rakkauselämää puolestaan hämmentää se, että Tanelin lisäksi myös ikiaikainen kaukorakkaus Jere osoittaa kiinnostuksen merkkejä. Vastustamattoman rohkea ja aito Miia Martikainen on täällä taas! Nelli Hietalan positiivinen ja mutkaton kerronta ihastutti jo sarjan ensimmäisessä osassa Miia Martikaisen kärsimysviikko, ja jos mahdollista, Miia puhuu nyt entistäkin suoremmin. Vakavat eettiset pohdinnat kulkevat luontevasti rinnan hilpeiden parisuhdekuvioiden kanssa. Nelli Hietala on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille. Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? on hänen toinen nuortenromaaninsa. Sarjan edellinen osa ylsi Topelius-palkintoehdokkaaksi

Logga in

Information om boken

Författare Hietala, Nelli, kirjoittaja.
Inläsare Hyvärinen Susanna
Språk fin
Speltid 4 h 7 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2019 (Helsinki Silencio 2019)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (4 h 7 min)
Originalverk Hämeenlinna, Karisto [2018]. s. 978-951-23-6431-2.
Ämnesord eläinaktivistit ystävät eläinsuojelu kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus nuortenkirjallisuus poikaystävät romaanit seurustelu
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).