Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Suoraan sanottuna

Suoraan sanottuna

Suoraa puhetta pelistä nimeltä politiikka. Hjallis Harkimo kertoo, millaista peliä valtakunnanpolitiikan kulisseissa pelataan ja miksi tilanteen on muututtava. Harry ""Hjallis"" Harkimo teki keväällä 2018 kovia päätöksiä, jotka ravistelivat koko suomalaista poliittista kenttää: hän erosi Kokoomuksesta ja ryhtyi perustamaan uutta poliittista liikettä. Samalla myyntiin meni Harkimon osuus tälle rakkaasta Jokereista. Suoraan sanottuna -teoksessa Hjallis Harkimo paljastaa rohkeiden päätöstensä syyt. Pitkien kokousten sijasta ensimmäisen kauden kansanedustaja Harkimon kypsyttivät aivan muut, tavallisesti visusti kulissien takana pidettävät asiat. Tässä kirjassa Harkimo valaisee, miten turhautuminen Kokoomuksen politiikkaan ja puolueen sisäiseen kähmintään kanavoitui uudeksi poliittiseksi liikkeeksi - ja kuinka hän joutui hyppäämään liikkeen kanssa julkisuuteen ennen aikojaan puoluetovereiden vuodettua tiedon medialle.Harkimo myös kertoo, mikä sai hänet ylipäätään lähtemään mukaan politiikkaan ja mitkä asiat hänelle merkitsevät eniten - politiikassa, bisneksessä ja ihmissuhteissa. Harry ""Hjallis"" Harkimo (s. 1953) on sipoolainen liikemies, poliitikko ja TV-persoonallisuus. Hän tuli suuren yleisön tietoisuuteen 1980-luvun puolivälissä osallistuessaan yksinpurjehduskilpailuun maapallon ympäri. Myöhemmin hän on vaikuttanut muun muassa jääkiekkojoukkue Jokereiden omistajana ja Diili-tv-ohjelman vetäjänä. Eduskuntaan Harkimo nousi vuonna 2015 kokoomuksen edustajana, kunnes erosi puolueesta huhtikuussa 2018 perustaakseen uuden Liike Nyt -nimisen poliittisen liikkeen.

Logga in

Information om boken

Författare Harkimo, Harry, kirjoittaja.
Inläsare Heikkilä Harri
Andra aktörer

Siivonen, Riku, toimittaja,

Språk fin
Speltid 5 h 50 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2018 (Helsinki Silencio 2018)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (5 h 50 min)
Anmärkningar Kannessa myös: "Politiikassa puheiden ja tekojen välillä on valtava ero".Osa kirjan tekstistä on aiemmin julkaistu Hjallis Harkimon kolumneissa Iltalehdessä ja Savon Sanomissa.
Originalverk Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö [2018 978-951-0-43647-9.
Ämnesord isyys julkisuuden henkilöt muistelmat poliitikot poliittinen kulttuuri arvostelu poliittiset liikkeet perustaminen politiikka yrittäjyys
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).