Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Paranoidi optimisti : näin johdin Nokiaa murroksessa

Paranoidi optimisti : näin johdin Nokiaa murroksessa

Vuoden odotetuin bisneskirja! Risto Siilasmaa kertoo Nokian vaikeista vuosista ja paljastaa keinot, joilla Suomen tärkein yritys nostettiin uuteen kukoistukseen. Paranoidi optimisti on vangitsevasti kerrottu tarina ja kurkistus teknologiamaailman sisäpiireihin. Kirjassa Nokian hallituksen puheenjohtaja ja F-Securen perustaja Risto Siilasmaa peilaa Nokian kehitystä alkaen vuodesta 2008, jolloin hän liittyi yhtiön hallitukseen, sekä avaa näkemyksiään johtamisesta ja teknologiabisneksestä. Siilasmaa on kirjoittanut kirjan muun muassa Intelin ja Dellin toimitusjohtajien teoksissa kirjoittajana mukana olleen Catherine Fredmanin kanssa.Siilasmaa kertoo, miten Nokia kävi lähellä tuhoa mutta onnistui nousemaan takaisin huipulle. Tarina opettaa selviytymään kriisien ja murroksen kourissa, etsimään uusia vaihtoehtoja ja pysymään valppaana jatkuvan muutoksen keskellä.Punaisena lankana Nokian tarinan rinnalla kirjassa kulkee Siilasmaan johtamisen filosofia, paranoidi optimismi.""Ilman optimismia ei uskalla ryhtyä isoihin muutoksiin. Kun on samalla riittävän epäluuloinen, näkee myös kaikkein huonoimmat mahdolliset vaihtoehdot ja pystyy ehkäisemään ne ennakolta. Olemalla paranoidi on varaa olla myös optimisti"", Siilasmaa kuvaa. Risto Siilasmaa (s. 1966) on toiminut Nokian hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2012 alkaen. Yhtiön hallitukseen hänet valittiin vuonna 2008. Opiskeluaikanaan vuonna 1988 Siilasmaa perusti tietoturvayritys F-Securen ja toimi sen ensimmäisenä toimitusjohtajana. Hän on edelleen yhtiön hallituksen puheenjohtaja.

Logga in

Information om boken

Författare Siilasmaa, Risto, kirjoittaja.
Inläsare Mikkola Juha-Pekka
Andra aktörer

Fredman, Catherine, kirjoittaja,

Päkkilä, Markku, kääntäjä,

Språk fin
Originalverk Transforming Nokia : the power of paranoid optimism to lead through colossal change
Speltid 10 h 58 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Tammi 2018 (Helsinki Silencio 2018)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (10 h 58 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Tammi [2018 978-952-04-0334-8.
Ämnesord hallituksen puheenjohtajat johtajat teknologiayritykset johtaminen kansainväliset yritykset viestintätekniikka liiketoiminta matkapuhelimet yritykset historia muistelmat päätöksenteko yritykset uudistaminen yrityskulttuuri
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).