Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Mitä jälkeen jää : taito tehdä kuolinsiivous

Mitä jälkeen jää : taito tehdä kuolinsiivous

Aika jättää meistä jokaisesta aikanaan, mutta ennen sitä voimme käydä läpi elämäämme siivouksen avulla. Ruotsissa bestselleriksi noussut kirja kertoo, että kuolinsiivous on yhtä tärkeä sinulle kuin niille, jotka jälkeesi jäävät, kun aika koittaa. Jos koti on täynnä omaisuutta, jota ei tarvitse, jota ei edes muista, jota ei arvosta tai edes halua omistaa, kannattaa keventää taakkaa.Kodin perusteellinen siivoaminen ja tarpeettomasta tavarasta eroon hankkiutuminen helpottavat arkea jo kauan ennen kuolemaa. Siivoajan iälläkään ei ole merkitystä. Jos lipaston laatikot pursuilevat tai pullollaan olevan vaatekaapin ovi ei tahdo mennä kiinni, on aika toimia. Mitä jälkeen jää on hauska, koskettava ja virkistävä kirja vaikeasta aiheesta. Käytännön vinkkien lisäksi kirja keskittyy henkiseen puoleen ja kannustaa puhumaan kuolemasta esimerkiksi aikuisten lasten kanssa. Eikä siivouksen tarvitse tuntua taakalta, vaan se voi parhaimmillaan olla katsaus omaan henkilöhistoriaan ja keventää mieltä sekä elämää.

Logga in

Information om boken

Författare Magnusson, Margareta, kirjoittaja.
Inläsare Ström Maija-Liisa
Andra aktörer

Sallamo, Lauri, kääntäjä,

Tihveräinen, Heidi, kääntäjä,

Språk fin
Originalverk Döstädning
Speltid 2 h 50 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2018 (Helsinki Silencio 2018)
Fysisk beskrivning perusäänitys (2 h 50 min)
Originalverk Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Tammi [2018]. 978-951-31-9619-6.
Ämnesord esineet järjestys koti järjestäminen oppaat (teokset) pesänselvitys siivous säilytystilat tavarat
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).