Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Hiljainen tahto : jännityskirja

Hiljainen tahto : jännityskirja

Hellevin Hovi työntekijöineen jälleen murhatutkinnan pyörteissä! Hauholle sijoittuvan sympaattisen dekkarisarjan viides osa ihastuttaa tutuilla henkilöillään ja tuoreilla rikoksillaan.Hauholainen remontti- ja maalausliikeyrittäjä Rainer Hytönen sekä kaksi hänen työntekijäänsä Leo ja Reka remontoivat hämeenlinnalaista kerrostalokolmiota. Töiden kestettyä vain pari päivää Leo löytyy murhattuna Hattelmalan harjun rinteestä. Vähäiset johtolangat ohjaavat tutkintaa remontoitavaan asuntoon sekä asunnon edesmenneen omistajan Rakel Nevalaisen ja hänen poikansa Ossianin riitaan. Juttua tutkivien Pirkka Juutilaisen ja Päivikki Noron mielenkiinto kohdistuu myös Leon entisen naisystävän liikkeisiin. Majoitusyritys Hellevin Hovissa eletään kiireisiä ja jännittäviä aikoja. Yrityksen toisen osakkaan tytär, oikeustieteen ylioppilas Ilona Haapio on viimeisillään raskaana ja tulee lepäilemään lapsuudenkotiinsa Hauholle. Lisäksi kurssikeskus Koivulinnassa käynnistyvä kirjoittajakurssi työllistää ilahduttavalla tavalla.Tälläkään kertaa Hellevin Hovi ei säästy murhatutkinnalta – paikkakunnan pienet piirit tuovat eteen yllättäviä kytköksiä. Myös tuleva kirjailijanalku 15-vuotias Vertti Haapio auttaa erinomaisella päättelykyvyllään tutkintaa eteenpäin.Hanne Dahl (Anne Syrjä, s. 1949) jatkaa Hiljainen tahto -teoksellaan hauholaisen kyläyhteisön tapahtumista kertovaa dekkarisarjaansa, jonka aiemmat osat ovat Vaara vierailee kylässä (2013), Kuka olisi uskonut (2015), Vaiettu velka (2016) sekä Selvästi syyllinen (2017). Syrjä on Suomen Kirjailijaliiton, Espoon Kirjailijoiden, Suomen Maakuntakirjailijoiden ja Kanta-Hämeen Kirjailijayhdistyksen jäsen sekä toimii Uudenmaan Kirjoittajien hallituksessa.

Logga in

Information om boken

Författare Dahl, Hanne, kirjoittaja.
Språk fin
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2018 (Helsinki Celia 2018)
Fysisk beskrivning pistekirja (8 vihkoa, 607 s., 458 kt)
Serie MurhaMylly, 170
Originalverk Espoo, Myllylahti Oy [2018]. 287 s. 978-952-202-889-1.
Ämnesord jännityskirjallisuus kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus lomakylät maaseutu Hauho maaseuturomaanit majoitusliikkeet Hellevin Hovi murha rikoskirjallisuus romaanit
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).