Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Kääntöpuolella lapsuus

Kääntöpuolella lapsuus

Kääntöpuolella lapsuus kertoo Kaijasta, sosiaalityöntekijästä, joka työskentelee keskisuuren suomalaisen kaupungin poliisilaitoksella. Vaikka hänen pääasiallisena vastuualueenaan on lastensuojelu, tuo työ mukanaan ihmisten erilaisista ongelmista johtuvia epätoivoisia tilanteita, joiden ratkaisemisessa auttaa ainoastaan viimeinen yhteiskunnan tarjoama tukiverkko: sosiaalityöntekijä.- Niin mielelläni kuin käskisinkin isäsi pois, en sitä voi tehdä. Ainoa, jonka voin sieltä ottaa on lapsi eli sinä.Miikka tyrskähti ääneen. - Miksi mun pitäs lähteä kotoa pois, en minä halua, en minä hakkaa ketään enkä tee siellä kellekään pahaa, ja sehän on minun kotini!Kaija antoi pojan itkeä rauhassa. Yhteen syksyyn sijoittuvassa tarinassa nousee useissa yhteyksissä esiin lapsen ja äidin välinen suhde ja sen voimakas merkitys riippumatta lapsen iästä. Kirjan sydäntä riipaisevat tapahtumat voisivat olla todellisia ja ne kertovat omaa kieltään paitsi lastensuojelun myös yhteiskunnan nykytilasta.Sisko Koskiniemi on työskennellyt kymmenen vuotta sosiaalityöntekijänä poliisilaitoksella. ""Sitä ennen olin luullut nähneeni lähes kaiken, mitä lastensuojelun sosiaalityöntekijänä joutuu kohtaamaan. Ensimmäisen vuoden aikana selvisi, että olin väärässä."" Koskiniemi asuu Rovaniemellä ja jatkaa edelleen lastensuojelun parissa.

Logga in

Information om boken

Författare Koskiniemi, Sisko, kirjoittaja.
Inläsare Ström Maija-Liisa
Språk fin
Speltid 7 h 8 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2018. (Helsinki Näkövammaisten liitto 2018)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (7 h 8 min)
Originalverk Espoo, Myllylahti Oy 2015. 239 s. 978-952-202-649-1.
Ämnesord epätoivo ihmissuhteet äidit pojat kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus poliisilaitokset psykologiset romaanit romaanit sosiaalityöntekijät lastensuojelu työ yksityiselämä yksinhuoltajat
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).