Rafael Donnerin esseekokoelma alkaa tekstillä, jossa hänen isänsä Jörn Donner makaa leikkauspöydällä. Sydäntä operoidaan, ja riskit ovat suuret. Potilas jää henkiin, ja teksti pohdiskelee heikkoudeksi muuttunutta vahvuutta - muutosta, jonka me kaikki joudumme kokemaan.Nuori Donner kuulee ääniä, mieleen vyöryy tunteita. Ne puhuvat juuri silloin kun haluavat, eikä niitä voi hallita. Niitä on vaikea pukea sanoiksi, mutta voi turvautua kiertotiehen ja kuvailla tuon kakofonian syntymistä: häpeää siitä, että tuli kuristettua kukko lihan himon kasvettua liian suureksi. Hulluutta, joka valtasi mielen Espoon poliisin juoppoputkan yksinäisyydessä. Ylpeyttä, kun Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa 1995. Itsevarmuutta, joka palasi nimenmuutoksen myötä. Rafael Donnerin tekstit ovat hyvin henkilökohtaisia, täynnä mielenkiintoisia ja humoristisen teräviä havaintoja sekä hänen omasta sisäisestä maailmastaan että ulkomaailmasta. Hän kuulee ääniä - ja me kuulemme hänen äänensä. Se on voimakas ja omaperäinen. Kuuntele!