Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Kun kerran kohtasimme

Kun kerran kohtasimme

Zoe tietää, että se ei ollut hänen syynsä. Se oli onnettomuus. Mutta entä jos hän vain olisi pitänyt kiinni lujemmin tai ollut nopeampi? Onnettomuutta ei olisi tapahtunut, eihän? Eikä Edward todellakaan syytä Zoea, vaikka tämän katkerat sanat kummittelevat Zoen mielessä vieläkin. Mutta Edward ei voi ottaa sanojaan takaisin, eikä Zoe pysäyttää autoa, joka tappoi heidän poikansa. Siitä on nyt kaksi vuotta, vaikka tuntuu kuin se olisi tapahtunut eilen. Edward tietää, että heidän pitäisi yhdessä päästä eteenpäin, mutta Zoe ei ole varma, haluaako hän edes yrittää. Viikonloppu Pariisissa saattaa olla heidän viimeinen mahdollisuutensa löytää toisensa, mutta sattuma eksyttää heidät toisistaan jo rautatieasemalla. Ilman rahaa ja puhelinta Zoen on yritettävä löytää Edward – ja samalla heidän molempien pitää tavoittaa toisistaan jotain, joka kerran oli. Kun kerran kohtasimme on riipaiseva kuvaus viikonlopusta, johon mahtuu koko elämä. Romanttinen Pariisi antaa puitteet rakkaustarinalle, jonka kertojana vuorottelevat molemmat aviopuolisot. Sympaattiset henkilöt ja heidän tapansa kertoa romanssistaan imaisevat lukijan kuin huomaamatta mukaan tapahtumien pyörteisiin. Löytävätkö Zoe ja Edward lopulta toisensa?

Logga in

Information om boken

Författare Mercer, Leah, kirjoittaja.
Inläsare Vilhunen Anu, Linden Aarne
Andra aktörer

Helkamo, Taina, kääntäjä,

Språk fin
Originalverk Who we were before
Speltid 8 h 42 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2018 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2018)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (8 h 42 min)
Originalverk [Helsinki], Bazar [2017]. 978-952-279-501-4.
Ämnesord aikatasot avioliitto kriisit aviopuolisot kaunokirjallisuus englanninkielinen kirjallisuus käännökset menetys lapset psykologiset romaanit rakkausromaanit romaanit surutyö toipuminen
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).