Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Kiertoradalla : vuosi avaruudessa

Kiertoradalla : vuosi avaruudessa

Kapteeni Scott Kelly teki avaruusmatkailun historiaa ja vietti vuoden kansainvälisellä avaruusasemalla. Neljän avaruuslennon veteraani ja avaruudessa oleskelun ennätysmies on kokenut asioita, joita hyvin harva meistä tulee koskaan kohtaamaan. Millaista avaruudessa oli ja millaista oli palata takaisin maan pinnalle? Kellyn inhimillinen ja huumorintajuinen asenne välittyvät hänen tarinoistaan, jotka kuvaavat avaruus elämän sekä arkipäiväisiä että syvällisiä puolia. Kelly kertoo havainnollisesti ja humoristisesti avaruusmatkansa vaiheet kazakstanilaisesta avaruussatamasta kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle ja takaisin. Hänen kirjaamistaan kokemuksista käy muun muassa ilmi, mitä avaruus tekee keholle, miltä tuntuu olla erossa lähimmäisistä, kuinka jatkuva yhteiselo pienessä tilassa kollegojen kanssa sujuu ja mitkä uhat voivat koitua miehistön jäsenten tai koko avaruusaseman kohtaloksi. Kiertoradalla on kiehtova kirja ihmisen tahdonvoimasta ja ihmeellisestä avaruudesta. Lähde mukaan Scott Kellyn kiehtovalle matkalle – huomaat pian ajattelevasi omasta maailmastasi eri tavalla kuin ennen. Scott Kelly (s. 1964) on yhdys valta lainen insinööri, lentäjä ja astronaut ti. Hän lensi ensimmäisen avaruus lentonsa Discoverysukkulalla 1999 ja osallistui sen lisäksi kolmelle muulle avaruuslennolle. Kelly asuu nykyisin Houstonissa Teksasissa. Hänen kirjansa ilmestyi USA:ssa lokakuussa 2017.

Logga in

Information om boken

Författare Kelly, Scott, kirjoittaja.
Inläsare Linden Aarne
Andra aktörer

Järvinen, Outi, kääntäjä,

Språk fin
Originalverk Endurance
Speltid 15 h 19 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2018 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2018)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (15 h 19 min)
Originalverk [Helsinki], Bazar [2018]. 978-952-279-463-5.
Ämnesord astronautit avaruusasemat avaruuslennot avaruustutkimus muistelmat
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).