Saanko esitellä Eleanorin, vuoden epätodennäköisimmän sankarin? ""Eleanorille kuuluu ihan hyvää"" kertoo hykerryttävästi ja silti liikuttavasti yksinäisyydestä. Eleanor elää yksinään jämptisti organisoitua elämää. Joka päivä töissä hän käyttää samoja vaatteita ja nauttii samanlaisen lounaan. Hän ei oikein osaa olla ihmisten kanssa vaan sanoa paukauttaa äkkiväärästi mitä ajattelee. Kun työviikko on takana, Eleanor katoaa kotiinsa noutopizzan ja votkapullon kanssa eikä puhu kenellekään ennen maanantaita. Ainoat kontaktit joita Eleanor näyttää pitävän yllä, ovat viikoittaiset puhelut äidille ja sosiaalityöntekijän käynnit. Vaikka Eleanor on vasta nuori aikuinen, hän elää kuin kaikki olisi jo ohi. Miksi Eleanor on sellainen kuin on? Yksi ystävällinen teko työtoverilta alkaa murtaa muuria Eleanorin ympäriltä, ja lopulta Eleanor saa huomata lohdullisesti: koskaan ei ole liian myöhäistä. Mikään.