Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Ohikuljetut : erään kerjäläisperheen tarina

Ohikuljetut : erään kerjäläisperheen tarina

Ohikuljetut kertoo unohdetun tarinan romanikerjäläisistä Romanian syrjäloukoissa, Euroopan jalkakäytävillä ja uuden elämän alussa Suomessa. Se on myös kertomus siitä, miten katkaista tulevaisuudettomuuden kierre.Mihaela oli 16-vuotias tyttö, kun hän saapui Romaniasta Suomeen. Tavoitteena oli paitsi löytää elanto myös hankkia rahaa kotikylän olojen parantamiseksi. Haave töistä kariutui, ja käteen oli otettava kerjuukuppi.Ohikuljetut on tarina Mihaelasta ja hänen suvustaan. Se kertoo historian kulun uhreiksi joutuneista, hetkessä elävistä ihmisistä, jotka yrittävät parantaa asemaansa niin kuin suinkin vain voivat. Kirjassa tavataan matriarkkoja, mahtava mustalaisten kuningas (ja kuullaan kuinka eräs mummo sanoo hänestä suorat sanat), poliiseja, virkamiehiä, tarinankertojia, hevosmiehiä, nuoria ja vanhoja ihmisiä omine iloineen ja murheineen.Kirjan tekijät ovat seuranneet Mihaelan ja hänen sukunsa elämää 10 vuoden ajan Suomessa, Romaniassa, Kreikassa ja Virossa.Kimmo Oksanen (s. 1960) on Helsingin Sanomien pitkäaikainen toimittaja, jonka edellinen kirja Kasvonsa menettänyt mies palkittiin vuoden parhaana kirjana Bonnierin suuressa journalistikilpailussa.Heidi Piiroinen (s. 1978) on useasti Vuoden lehtikuva -kilpailussa palkittu Helsingin Sanomien valokuvaaja ja dokumenttiohjaaja.

Logga in

Information om boken

Författare Oksanen, Kimmo, kirjoittaja.
Inläsare Flink Pinja
Språk fin
Speltid 8 h 19 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2018 (Helsinki Silencio 2018)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (8 h 19 min)
Anmärkningar Teksti: Kimmo Oksanen, valokuvat: Heidi Piiroinen.
Originalverk [Helsinki], WSOY [2018]. 978-951-0-42950-1.
Ämnesord dokumenttivalokuvaus kerjäläiset henkilöhistoria henkilövalokuvaus huono-osaisuus kerjäläiset romanit köyhyys perheet maastamuutto Romania romanialaiset tytöt
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).