Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Tuhma prinsessa : selviytymistarina

Tuhma prinsessa : selviytymistarina

Virpi Miettinen kertoo avoimesti nousustaan kansainvälisen mallimaailman loistoon, sitä seuranneesta syöksykierteestä ja taistelustaan varjoista takaisin valoon.Virpi Miettinen menestyi maailmalla missinä, mallina ja mannekiinina, mutta joutui maksamaan menestyksestään kalliin hinnan. Yli 50 vuotta hän on vastaillut avomielisesti työtään ja yksityiselämäänsä koskeviin kysymyksiin, mutta hän ei ole koskaan kertonut, miltä hänestä on kaiken keskellä todella tuntunut.Julkisuus on antanut leivän, toisinaan yltäkylläisen, mutta julkisuus on myös rangaissut ja ajanut nurkkaan ihmisen, joka on ollut liian kiltti ja tehnyt vääriä valintoja.Virpi kertoo elämänsä tarinan, jossa on ryvetty pohjamudissa mutta jossa on myös juhlittu huipulla ja nähty maailmaa. Nyt ympyrä on sulkeutunut ja Virpillä on rauha. Hän summaa kokemuksensa ihmisten asioiksi, ei yhtään enemmäksi tai vähemmäksi. ""Pikku neiti porvoolaisen"" elämä on ollut ihmeellistä ja, mikä parasta, lopulta myös tasapainoista ja onnellista.

Logga in

Information om boken

Författare Miettinen, Virpi, kirjoittaja.
Inläsare Rapola Leena
Andra aktörer

Nieminen, Tuula, kirjoittaja,

Språk fin
Speltid 9 h 7 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Tammi 2018 (Helsinki Silencio 2018)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (9 h 7 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Tammi [2018]. 978-951-31-9855-8.
Ämnesord kääntymys mallit (ammatti) missit muistelmat päihdeongelmat
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).