Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Vinoristin kansa: kuokka ja kannel II.

Vinoristin kansa: kuokka ja kannel II.

Väkevän evakkoeepoksen toinen romaani""Tietäisittepä, mitä meidän täytyi sietää ja mistä kaikesta piti luopua, että hyväksyttäisiin rakentamaan tätä maata ""oikeiden"" suomalaisten rinnalla!""Laatokankarjalaisten evakkojen sijoittaminen ja sulauttaminen sodanjälkeiseen Suomeen on lukuisten kirjojen, kaskujen ja laulujen aiheeksi päässyt tapahtuma. Mutta vaikka monen mielestä valtio hoiti asian mallikkaasti, ei ortodoksikarjalaisten sulautuminen eriuskoiseen ja -kieliseen valtaväestöön todellakaan ollut pelkkää voittokulkua. Sodan runtelemilta mailta tulleita suomalaisia vieroksuttiin kansan keskuudessa.Heikki Turunen paljastaa kertomuksessaan, joka on yhtä riipaiseva ja hykerryttävä kuin runollinenkin, häveten vaietut asiat jälleenrakennusajoilta, pyöreät sata täyttävän Suomen kaikkien aikojen kenties uljaimmalta ajalta.Heikki Turunen (s. 1945) on Suomen merkittävin rakennemuutoksen kuvaaja, hänen huumoristaan ja verevästä karjalankielestään runsas kansankuvauksensa on muodostunut tärkeäksi osaksi suomalaista mielenmaisemaa.

Logga in

Information om boken

Författare Turunen, Heikki, kirjoittaja.
Inläsare Flink Pinja
Språk fin
Speltid 10 h 42 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2017 (Helsinki Silencio 2017)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (10 h 42 min)
Originalverk Helsinki, WSOY 2017. 978-951-0-42780-4.
Ämnesord evakot kansanelämä Karjala karjalaiset maaseuturomaanit ortodoksit
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).