Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Rahat pois bolševikeilta : Suomen kauppa Neuvostoliiton kanssa

Rahat pois bolševikeilta : Suomen kauppa Neuvostoliiton kanssa

Kirja kuvaa Suomen ja Neuvostoliiton välisen idänkaupan kehitystä sodan jälkeisen kahdenvälisen kaupan ajalta vuosina 1945-1990. Idänkaupan kehitystä seurataan ulkoasiainministeriön sekä Suomen Pankin arkistomateriaalinvalossa. Kertomus vuosien 1975-1985 ""kulta-ajoista"" ja kaupan alamäestä 1980-luvun loppuvuosina perustuu runsaaseen idänkauppiaiden haastatteluaineistoon.Hirvensalo ja Sutela kyseenalaistavat monia idänkauppaan liittyviä myyttejä, kuten kaupan automaattisesti löytyvän tasapainon ja maksuvaluutan, clearing-ruplan vakauden. Todellisuudessa öljyntuontiin perustuva kahdenvälinenkauppa vaihteli rajusti öljyn hinnan mukaan. Myös Yhdysvaltain dollarin kurssiheilahtelut vaikuttivat ruplan kurssiin ja sitä kautta sekä viejien että tuojien maksuihin Suomen markoissa. Lisäksi korkean tason poliittiset päätökset suurista rakennusprojekteista hankaloittivat kaupan tasapainottamista. Pullonkaulana oli jatkuvasti tuonnin kasvattaminen. Öljyn hinnannousuja seuranneet viennin kasvumahdollisuudet syötiin hämmästyttävän nopeasti.

Logga in

Information om boken

Författare Hirvensalo, Inkeri, kirjoittaja.
Inläsare Mäkynen Timo
Andra aktörer

Sutela, Pekka, kirjoittaja,

Språk fin
Speltid 22 h 7 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2017 (Helsinki Silencio 2017)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (22 h 7 min)
Originalverk Helsinki, Siltala 2017. 2. p. 415 s. 978-952-234-432-8.
Ämnesord bilateraalinen kauppa Suomi Neuvostoliitto kansainvälinen kauppa kansainväliset suhteet kauppasopimukset kauppasuhteet sotakorvaukset taloushistoria neuvostovallan aika 1940-1980-luku ulkomaankauppa historia
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).