Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Ne jotka tappavat

Ne jotka tappavat

Palkittu trilleri, jota ei voi laskea käsistään! Ne jotka tappavat on huimaavan vangitseva psykologinen trilleri tavallisista ihmisistä epätavallisessa tilanteessa. Se kuvaa piinaavasti, miten yksi väärä päätös voi johtaa moraalin syöksykierteeseen. Johan ja Anna kirjautuvat pikkukaupungin hotelliin. Vaimonsa juuri jättänyt Johan haluaa juhlia eroaan, mutta Annalla on muuta mielessä: hän on päättänyt lopettaa suhteen, sillä perhe painaa hänellä vaakakupissa enemmän kuin omat tunteet. Viikonloppu ei mene kummankaan suunnitelmien mukaan. Tapahtuu kamala onnettomuus, ja pari joutuu tekemään kohtalokkaan päätöksen. Pian he huomaavat olevansa matkalla kohti painajaista, josta ei ole paluuta. Ihon alle menevä Ne jotka tappavat palkittiin Ruotsissa Crimetime Awardilla ja oli lisäksi ehdolla vuoden kirjaksi ja Adlibris-palkinnon saajaksi. Teos on ilmestynyt jo 14 kielellä. Klas Ekman (s. 1975) on kirjailija ja toimittaja, joka on julkaissut useita muusikkoelämäkertoja ja kirjoittanut moniin Ruotsin merkittävimmistä sanoma- ja aikakauslehdistä. Nykyään Ekman työskentelee toimituspäällikkönä arvostetussa ruotsalaisessa Volante-kustantamossa.

Log in

Book info

Author Ekman, Klas, kirjoittaja.
Reader Putkonen-Örn Krista
Contributors

Heino, Anu, kääntäjä,

Language fin
Original De kapabla
Duration 11 h 34 min
Publication info Helsinki Into 2022 (Helsinki Silencio 2022)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (11 h 34 min)
Notifications Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Original publication info Helsinki, Into [2022]. 351 s. 978-952-351-965-7.
Keywords ihmissuhteet jänn kaunokirjallisuus käännökset matkat moraali onnettomuudet psyk psykologinen jännityskirjallisuus päätökset romaanit ruotsinkielinen kirjallisuus seuraukset uskottomuus
Information about cookies used on this website
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies are small files that a web page sends to the user’s browser. Celia’s websites along with Celianet use cookies. Read more about privacy and cookies in Celia.

Necessary cookies

We use cookies to enable basic functionalities of our websites. These include e.g. logging in and saving personalised settings. Singular users cannot be identified by cookies.

3rd Party Cookies

We use Matomo Analytics to measure activity in different parts of the website. Cookies are employed in composing reports on how and how much our websites are used. Single users cannot be identified from these reports.

Our customer service chat uses cookies to identify sessions. Cookies together with device information are used by the chat software to identify one user from the next in order to enable functionality and service.

The videos on the site are embedded from YouTube. By opening the video, you accept YouTube's Terms of Use (youtube.com).