Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Finnskogen, kiven kiilto

Finnskogen, kiven kiilto

Linan, Tanelin ja muiden metsäsuomalaisten tarina jatkuu Finnskogen-sarjan kolmannessa osassa Kiven kiilto. Norjan ja Ruotsin rajametsissä eletään ankaraa nälkävuotta, ja Mustamäessä joudutaan lahtaamaan ainoa lehmä. Joillekin Amerikka siintää luvattuna maana. Mutta Taneli sentään palaa vankilasta Linan luo. Heidän kasvattityttärensä Hilda lähtee piikomaan Christianiaan, mutta poikansa Larsin hän joutuu jättämään Linan luo. Christianiassa asuu myös Tanelin tappaman ylioppilaan äiti, Hildan pojan Larsin isoäiti, joka on tuonut suomalaismetsistä kuolleen poikansa muistoksi pienen pyöreän kiven. Se kiiltää vain kun sataa.Lapset eivät aina voi antaa anteeksi vanhempiensa tekoja, eivätkä vanhemmat aina hyväksy lastensa valintoja. Vaikeinta on kuitenkin sillä, joka ei voi antaa anteeksi itselleen. Edes silloin, kun pahat teot on tehty silkasta epätoivosta.Britt Karin Larsen kuvaa kaikkea tätä vangitsevasti, herättäen henkilöhahmot ja historiallisen ajanjakson eloon lähes maagisella tavalla.Finnskogen-sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet osat Elämän kehto sekä Taivaankarhun metsä. Romaanit ovat myös luettavissa itsenäisinä teoksina.

Log in

Book info

Author Larsen, Britt Karin, kirjoittaja.
Reader Flink Pinja
Contributors

Louhivuori, Jänis, kääntäjä,

Language fin
Original Som steinen skinner
Duration 8 h 28 min
Publication info Helsinki Celia 2021 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2021)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (8 h 28 min)
Series Finnskogen-sarja, 3
Original publication info Helsinki, Minerva Kustannus Oy [2020]. 978-952-375-055-5.
Keywords historialliset romaanit katovuodet kaunokirjallisuus kotiinpaluu käännökset metsäsuomalaiset naiset Norja norjankielinen kirjallisuus psykologiset romaanit raja-alueet romaanit Ruotsi selviytyminen sukupolvet suomalaismetsät syrjäseudut syyllisyydentunne vapautuneet vangit
Information about cookies used on this website
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies are small files that a web page sends to the user’s browser. Celia’s websites along with Celianet use cookies. Read more about privacy and cookies in Celia.

Necessary cookies

We use cookies to enable basic functionalities of our websites. These include e.g. logging in and saving personalised settings. Singular users cannot be identified by cookies.

3rd Party Cookies

We use Matomo Analytics to measure activity in different parts of the website. Cookies are employed in composing reports on how and how much our websites are used. Single users cannot be identified from these reports.

Our customer service chat uses cookies to identify sessions. Cookies together with device information are used by the chat software to identify one user from the next in order to enable functionality and service.

The videos on the site are embedded from YouTube. By opening the video, you accept YouTube's Terms of Use (youtube.com).