Trilogian ensimmäisessä osassa nuori nainen herättää henkiin muinaisen ennustuksen – ja vapauttaa myrskyn, joka voi pelastaa tai tuhota koko valtakunnan. Sodan repimässä Anwynissa taikuus on vitsaus, ja puoliverisen Rhyan kaltaisten kohtalona on kuolemantuomio. Rhya kuitenkin säästyy, kun hänet kaappaa monin verroin pelottavampi vihollinen. Mitä pidemmälle Rhya joutuu kotoaan pohjoisen ylämaille, sitä vähemmän mikään on miltä näyttää, olipa kyseessä hänen pelottava vangitsijansa, valtakuntaa kurittava tauti – tai hän itse. Rhyan taikuus ei nimittäin ole tavallista laatua. Hän on yksi neljästä ikiaikaisesta, joiden on määrä herättää taika eloon ennen kuin sotaa lietsova tauti leviää – tai kuolla yrittäessään. Oman voimansa lisäksi Rhyan on kuitenkin myös opittava hallitsemaan uusia, vaarallisia siteitä, joita kasvaa hänen ja kahden muun ikiaikaisen, Tulen ja Veden välille. Miehet hallitsevat omia valtakuntiaan, eikä Rhya voi täysin luottaa henkeään kummankaan käsiin. Sydämestään puhumattakaan. Rhyan on valittava, tukahduttaako liekit – vai antautuako palamaan niiden mukana. JULIE JOHNSON on yhdysvaltalainen bestsellerkirjailija, jonka uusin romantasiatrilogia Ikiaikaiset myytiin jo ennen sen ilmestymistä noin kahdellekymmenelle kielialueelle. Sarjan ensimmäinen kirja Tuulenkutoja vie lukijansa Anwyniin, jossa puoliverinen Rhya kulkee askel askeleelta syvemmälle elementaalimagian ja vaarallisen vetovoimaisten Ikiaikaisten maailmaan. Trilogian seuraavat osat ilmestyvät suomeksi syksyllä 2026 ja keväällä 2027. Alkuteos: The Wind Weaver (Remnants 1).
Tuulenkutoja
Tuulenkutoja
Book info |
|
| Author | Johnson, Julie, writer. |
| Contributors | Aronpuro, Silja-Maaria, kääntäjä, Kinnunen, Kirsi, kääntäjä, Kustannus Jalava, publisher |
| Language | fin |
| Original | The wind weaver. |
| Accessibility information | kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla |
| Publication info | Helsinki Kustannus Jalava 2026 (Helsinki Silencio 2026) |
| Physical description | äänikirja Daisy 2.02 (tulossa) |
| Series | Ikiaikaiset, 1. book |
| Notifications | Yhteistuotanto kustantajan kanssa. |
| Original publication info | Helsinki, Kustannus Jalava [2026]. 405 s. 978-951-887-720-5. |
| Keywords | Anwyvn (fiktiivinen paikka) englanninkielinen kirjallisuus ennustukset fantasiakirjallisuus fasa kaunokirjallisuus käännökset naik naiset rakkaus romaanit romanttinen fantasiakirjallisuus seikkailu sodat yliluonnolliset voimat |