Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Pako revitystä maasta : syyrialaispojan matka kohti rauhaa

Pako revitystä maasta : syyrialaispojan matka kohti rauhaa

Vuonna 2015 Suomeen alkoi saapua ennennäkemätön määrä pakolaisia Irakista, Syyriasta ja Afganistanista. Ensimmäisenä vuonna saapui yli kolmekymmentätuhatta ihmistä, joista noin kolmetuhatta oli yksin saapuneita alaikäisiä poikia. Yksi pojista oli Bashar, joka oli elänyt lapsuutensa Syyrian taisteluiden keskellä, talonraunioiden ympäröimänä, tarkka-ampujia väistellen. Kaoottisessa Syyriassa hän pärjäsi rohkeudellaan ja nokkeluudellaan, ja samat ominaisuudet olivat hyödyksi hänen päädyttyään Kreikkaan pahamaineiselle Morian pakolaisleirille. Lopulta Bashar sai turvapaikan Suomesta. Mutta kaiken koetun jälkeen elämä rauhallisessa Suomessa on ollut yllättävän vaikeaa. John Simon on seurannut vuosien ajan Basharin elämää Suomessa. Hän on kirjannut ylös Basharin koskettavan tarinan, mutta kuvaa myös Syyrian konfliktin monimutkaisen taustan sekä Basharin elämään vaikuttaneet poliittiset käänteet. Nuoren miehen tarina havainnollistaa myös Suomen kotouttamistoimien sokeita pisteitä, joista kauaskantoisimpiin kuuluu riittämätön ymmärrys sodan keskellä elämisen psyykkisistä seurauksista. John Simon on Yhdysvalloista Suomeen muuttanut kirjailija, joka on aiemmin kirjoittanut muun muassa Suomen juutalaisia käsittelevän teoksen Mahdoton sota (2017) sekä Pekka Herlinin elämäkerran Koneen ruhtinas (2009).

Log in

Book info

Author Simon, John, kirjoittaja.
Reader Bäckman Tommi
Contributors

Kankaanpää, Jaakko, kääntäjä,

Teos (kustantamo), kustantaja,

Language fin
Duration 5 h 49 min
Accessibility information kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Publication info Helsinki Kustannusosakeyhtiö Teos 2024 (Helsinki Book Brothers 2024)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (5 h 49 min)
Notifications Yhteistuotanto kustantajan kanssa.Käännetty suomeksi englanninkielisestä käsikirjoituksesta.
Original publication info Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Teos [2024]. 199 s. 978-952-363-472-5.
Keywords alaikäiset elinolot eläm kotouttaminen (maahanmuuttajat) ong pakolaiset pakolaisleirit pojat (ikäryhmät) Suomi turvapaikanhakijat yhtk
Information about cookies used on this website
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies are small files that a web page sends to the user’s browser. Celia’s websites along with Celianet use cookies. Read more about privacy and cookies in Celia.

Necessary cookies

We use cookies to enable basic functionalities of our websites. These include e.g. logging in and saving personalised settings. Singular users cannot be identified by cookies.

3rd Party Cookies

We use Matomo Analytics to measure activity in different parts of the website. Cookies are employed in composing reports on how and how much our websites are used. Single users cannot be identified from these reports.

Our customer service chat uses cookies to identify sessions. Cookies together with device information are used by the chat software to identify one user from the next in order to enable functionality and service.

The videos on the site are embedded from YouTube. By opening the video, you accept YouTube's Terms of Use (youtube.com).