Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Huima retki talviyössä : mörön ja sopulin seikkailut

Huima retki talviyössä : mörön ja sopulin seikkailut

Hilpeä tarina urheudesta ja ystävyydestäMörkö ja sopuli saavat tehtävän, jonka suorittaminen vaatii aikamoista rohkeutta. Ainakin sellaiselta, joka sattuu olemaan vähän arka.Joulunalusaika on Korvatunturilla kovin kiireistä ja juuri pahimmilleen paljastuu kriittinen unohdus. Nenänkiillotusvaha on jäänyt noutamatta, eikä joulun lahjakierrosta voi hoitaa turvallisesti ilman sitä. Sohvan alla piileskellyt mörkö lähetetään sopulin kanssa nenävahanhakureissulle, mutta Pohjolan kylmä talviyö ei ole turvallinen paikka siihen tottumattomalle. Ennen kuin nenävaha on haettu, on mörkö saanut tutustua niin keloja kolistelevaan Holokoluuttiin kuin suolla tanssiviin hytymyyhkyihinkin. Vaarallisin on kuitenkin itse talviyö.Mari Sylvia Kokko on sammaloitunut kotihiiri, joka viihtyy tarinoiden ja outojen otusten parissa ja kärsii kroonisesta uteliaisuudesta maailmankaikkeuden suhteen. Hänet voi löytää myös kaivelemasta puutarhaa tai ihmettelemästä pörriäisiäMari Luoma on kuvittaja ja sarjakuvantekijä, jolla on koti sekä Suomessa että Saksassa. Hän kuvittaa kaikkea lastenkirjoista mainoksiin ja rakastaa suunnitella veikeitä hahmoja tarinoihin. Luoma on tehnyt myös peligrafiikkaa.

Log in

Book info

Author Kokko, Mari Sylvia, kirjoittaja.
Reader Lauronen Mikko
Contributors

Luoma, Mari, kuvittaja,

Minerva Kustannus, kustantaja,

Language fin
Duration 1 h 8 min
Accessibility information kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Publication info Helsinki Celia 2023 (Helsinki Silencio 2023)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (1 h 8 min)
Original publication info Helsinki, Minerva [2023]. 71 s. 978-952-375-643-4.
Keywords joulukertomukset joulunodotus kaunokirjallisuus kertomukset Korvatunturi last lastenkirjallisuus olennot rohkeus seik seikkailu suomenkielinen kirjallisuus tontut unohtaminen vahat ystävyys