Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Taatelitalvi

Taatelitalvi

Joulun taikaa kahvila Koivussa. Joulu saapuu Pyhävirran kylän lumisiin maisemiin ja tuo mukanaan uusia käänteitä. Kristiina Kivimaan arki on asettunut Kahvila Koivuun. Kun kylä alkaa vetää lisää turisteja puoleensa, Krisse tarttuu tilaisuuteen. Järven rannalle aukeaa maalaishotelli Koivu, jonka vieraita hemmotellaan vastaleivotulla taatelikakulla. Hotellin ja kahvilan pyörittäminen rinnakkain on kuitenkin täyttä työtä. Kun hollantilaiset lumilautailijat jäävät kiinni lumimyrskyyn, katot vuotavat ja sähköt katkeilevat, Krissestä alkaa tuntua, että hän on haukannut liian ison palan. Kunnanjohtaja Tommi tuntuu kumman etäiseltä, sadan vuoden takaiset tapahtumat alkavat kummitella nykypäivässä, ja Krisse tajuaa, että myös hänen läheisin ihmisensä salaa häneltä jotakin. Kun ovi uuteen ihmissuhteeseen näyttäisi olevan auki, Krisse joutuu päättämään, kuinka paljon painoarvoa toisten mielipiteille ja toiveille voi laittaa. Taatelitalvi on Kahvila Koivu -sarjan toinen osa. Maija Kajanto on taustaltaan toimittaja ja viestinnän ammattilainen. Taatelitalvi on hänen viides kirjansa. Kajanto ei hyvistä yrityksistään huolimatta ole koskaan oppinut leipomaan taatelikakkua.

Log in

Book info

Author Kajanto, Maija, kirjoittaja.
Reader Flink Pinja
Language fin
Duration 6 h 27 min
Accessibility information kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Publication info Helsinki Celia 2023 (Helsinki Silencio 2023)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (6 h 27 min)
Series Kahvila Koivu, 2
Original publication info Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö [2022]. 230 s. 978-951-0-48994-9.
Keywords hotellit ihmissuhteet joulu kahvilat kaunokirjallisuus koti kylät maas maaseutu Pyhävirta (fiktiivinen paikka) rakk rakkausromaanit romaanit suomenkielinen kirjallisuus viihdekirjallisuus vilu
Information about cookies used on this website
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies are small files that a web page sends to the user’s browser. Celia’s websites along with Celianet use cookies. Read more about privacy and cookies in Celia.

Necessary cookies

We use cookies to enable basic functionalities of our websites. These include e.g. logging in and saving personalised settings. Singular users cannot be identified by cookies.

3rd Party Cookies

We use Matomo Analytics to measure activity in different parts of the website. Cookies are employed in composing reports on how and how much our websites are used. Single users cannot be identified from these reports.

Our customer service chat uses cookies to identify sessions. Cookies together with device information are used by the chat software to identify one user from the next in order to enable functionality and service.

The videos on the site are embedded from YouTube. By opening the video, you accept YouTube's Terms of Use (youtube.com).