Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Iltanuotistolla

Iltanuotistolla

Konsertin jälkeen muusikot päätyvät usein karonkkaan – syömään, juomaan ja vaihtamaan ajatuksia kollegojensa ja muun asiaankuuluvan väen seurassa. Etenkin pitkillä kiertueilla karonkat ovat korvaamattoman tärkeitä, kun matkustusaikataulujen ja esiintymisten paineet ovat muutoin alati mielessä. Tämän kirjan inspiraationa on juuri tällainen karonkka. Tai siis karonkat – sadat, ellei peräti tuhannet karonkat, joihin Seppo Kimanen on osallistunut. Ja vielä täsmentäen: ei niinkään se syömis- ja juomispuoli, vaan säkenöivät tarinat. Muusikoiden ajatukset. Ja ajatukset musiikista. Kimanen on koonnut Iltanuotistolle koko joukon karonkkaolosuhteista kumpuavia kaskuja, mietteitä, heittoja, provokaatioita, korkealentoisempia pohdintoja ja kaikenlaisia henkevyyksiä. Niitä on perimätietona kertynyt satojen vuosien ajalta toki musiikkihistorian suuruuksilta, mutta mukana on kosolti myös nykypäiväistä aineistoa. Tätä kirjaa kannattaa kuljettaa mukana kaikkialle. Ainoa paikka, missä siitä ei ole suoraan iloa, on konsertti, kun siellä on usein niin pimeää, ettei näe lukea. Sitä paitsi naurunpurskahdusten aika on sitten konsertin jälkeen, karonkassa. Seppo Kimanen (s. 1949) on sellotaiteilija ja musiikkimaailman monitoimimies, jonka kansainvälinen ura hakee veroistaan. Hänet tunnetaan Kuhmon Kamarimusiikin perustajana ja pitkäaikaisena taiteellisena johtajana. Kimanen on toiminut lukuisissa taiteen ja kulttuurin tehtävissä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

Log in

Book info

Author Kimanen, Seppo, kokoaja, kirjoittaja.
Reader Sääski Juha
Language fin
Duration 4 h 45 min
Publication info Helsinki Celia 2022 (Helsinki Silencio 2022)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (4 h 45 min)
Series Helsingin Suomalaisen Klubin julkaisusarja, numero 13
Original publication info Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Teos [2021]. 218 s. 978-952-363-133-5.
Keywords aforismit humo huumori kapellimestarit kask kaskut kert musiikki musiikkielämä muusikot säveltäjät taidemusiikki tait tarinat
Information about cookies used on this website
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies are small files that a web page sends to the user’s browser. Celia’s websites along with Celianet use cookies. Read more about privacy and cookies in Celia.

Necessary cookies

We use cookies to enable basic functionalities of our websites. These include e.g. logging in and saving personalised settings. Singular users cannot be identified by cookies.

3rd Party Cookies

We use Matomo Analytics to measure activity in different parts of the website. Cookies are employed in composing reports on how and how much our websites are used. Single users cannot be identified from these reports.

Our customer service chat uses cookies to identify sessions. Cookies together with device information are used by the chat software to identify one user from the next in order to enable functionality and service.

The videos on the site are embedded from YouTube. By opening the video, you accept YouTube's Terms of Use (youtube.com).