Vapauden kaiho, Lännen lokari ja Tiskarin polkka ovat meille suomalaisille tuttuja kupletteja, joiden lyriikkaa on hilpeä kuunnella, vaikka esitystapa on ”karsimaton”. Kuunnellessa ei voi olla varma, onko laulaja ihan vakavissaan. Hiski pelleili ja ilveili aina esiintyessään. Esityksen piti olla Show. Hiskias ”Hiski” Salomaan (1891-1957) oma elämä oli kaukana showsta. Hiski Salomaa on säilynyt kaukaisena ja vähän salaperäisenä taiteilijana, johon on yhdistetty monenlaista legendaa, joista vain osa on totta. Jos Hiski olisi nähnyt, mitä kaikkea hänestä on sanottu, olisi hänellä varmasti ollut hauskaa. Hiski äänitti 18 kappaletta vuosina 1925-1931 New Yorkissa, mutta hän esitti ainakin 44 kappaletta. On sanoituksia ilman nuotteja ja nuotteja ilman sanoituksia. Hän oli itseoppinut nuottien kirjoittaja ja soittaja. Hiskin ääni kuulostaa äänitystekniikan takia levyillä tenorilta, mutta se oli oikeasti baritoni. Hiskiä pidetään amerikansuomalaisuuden ilmentymänä, karsimattomana ikihonkana. Mielikuva syntyi sotien aikana, kun rintamaradioissa soitettiin hänen kappaleitaan. Ei tiedetty, että hän oli istunut vankilassa aseistakieltäytymisestä. Häntä pidetään myös työväenhenkisenä. Maksimoidakseen yleisönsä Hiski lauloi ammateista, joita ei harjoittanut, ja paikoista, joissa ei koskaan käynyt. Hän oli räätäli ja pikkuporvari, joka kannatti republikaaneja syistä, jotka kirja paljastaa. Mutta Hiski esiintyi kaikille yleisöille aina vasemmistoradikaaleista vapaamuurareihin, kunhan maksoivat. Taiteilijanuran taustalla Hiskin ja hänen vaimonsa Ainin toimeentulo perustui kaikkina aikoina räätälintöihin. Ruoka ei tullut laulamalla suuhun. Ammatin molemmat olivat perineet kotoaan. Hiski ja Aini lähtivät Amerikkaan köyhyyttä pakoon ja rikkautta etsimään kuten niin monet muutkin. He kokeilivat myös muita ammatteja kuten hotelli-ravintolan pitoa, kanalanhoitoa ja telakkatyötä. Lopulta Hiski ja Aini palasivat Suomeen yhtä köyhinä kuin olivat lähtiessä