Kaksi erilaisesta maailmankatsomuksesta nousevaa vaikuttajaa, emeritukset piispa ja tähtitieteen professori, ryhtyvät jälleen kymmenosaiseen kirjeenvaihtoon. Valtaoja ja Pihkala aloittivat keskustelun uskon ja tieteen välisestä suhteesta vuonna 2004 arvostelumenestyksellä Nurkkaan ajattelu Jumala, sitä seurasi Tiedän uskovani – uskon tietäväni vuonna 2010.Sopupeliin ei suostuta kolmannessakaan osassa. Kirjeenvaihto etenee tasaväkisenä, sanan säilä heiluu ajoittain terävänä, välillä keskustelijat ajautuvat umpikujaan, ymmärtävät toisiaan väärin ja ärsyyntyvätkin. Näyttää jo siltä, että yhteistä siltaa kahden erilaisen katsomuksen välille on mahdotonta rakentaa.Ja siitä juuri tässä kirjassa on kysymys: katsomukseltaan erilaisten ihmisten rajojen ylittämisen vaikeudesta ja samalla sen välttämättömyydestä maailman tulevaisuuden vuoksi.Tästä molemmat kirjoittajat ovat yhtä mieltä: siltojen rakentaminen edellyttää myötätuntoista asennetta toista maailmankatsomusta edustavan ajatuksiin, mutta myös omien heikkojen kohtiensa tunnustamista, siis perinteistä nöyryyden hyvettä.Kirjeissä pureudutaan mm. seuraaviin kysymyksiin: Miten kirkolla tätä nykyä menee, entä tieteellä? Millainen maailma olisi ilman uskontoja – parempi vai pahempi? Kuinka eri mieltä tiedemies ja piispa ovat käsityksissään maailmasta ja milloin erimielisyydet ovat kohtalokkaita? Miten he näkevät vanhuuden ja kuoleman? Millainen haaste maapallon ulkopuolisen älyllisen elämän löytyminen olisi kirkolle?Yksi kirjoittajien lähtökohdista on yrittää luoda parempaa maailmaa erilaisista lähtökohdista huolimatta. Erilaisuuden ymmärtämiseen Pihkala ja Valtaoja tarjoavat lopulta erinomaiset eväät.Esko Valtaoja on entinen Turun yliopiston tähtitieteen professori. Valtaoja on julkaissut lukuisia teoksia. Hän voitti vuoden Tieto-Finlandia-palkinnon vuonna 2002 teoksellaan Kotona maailmankaikkeudessa. Juha Pihkala on Tampereen hiippakunnan emerituspiispa. Hän on julkaissut lukuisia teo