Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Synninkantajat

Synninkantajat

1970-luvun loppu Pohjois-Pohjanmaalla. On Joki ja sen varrella Kylä, jossa eletään kirjaimellisesti ajan ja ikuisuuden rannalla: Jeesuksen toinen tuleminen on lähellä. Taisto puhelee päivisin puutarhassa linnuille ja kukkasille, mutta iltaisin hän rakentaa tiivistä hengellistä arkkia heille, jotka tunnustavat syntinsä ja katuvat. Aliisa muistaa uskosta toisenlaiset ajat ja kyseenalaistaa hoitokokoukset. Hänen tyttärensä Auroora kamppailee rajan ylittävän rakkauden kanssa.10-vuotiaan Aaronin hartain rukous on, ettei kukaan sukulainen joudu helvettiin. Aaron kirjoittaa Tärkeiden Asioiden Vihkoon salaisuuksia ja rakentaa omaa Arkkiaan.Synninkantajat on vahvasti kaunokirjallinen ja psykologisesti uskottava romaani sisäänpäin kääntyvästä yhteisöstä ja rakkauden monista merkityksistä. Se kurkottaa yhden suvun tarinasta yleisinhimilliseen ja hakee rinnastuksia myös historiasta ja nykypäivästä.Pauliina Rauhala (s. 1977) kirjoittaa yhteiskunnallisesti merkittävistä aiheista taidokkaasti ja pelotta. Hänen esikoisromaaninsa Taivaslaulu (2013) oli arvostelu- ja yleisömenestys. Se sai Kiitos kirjasta -mitalin, Kaarlen palkinnon ja kirjabloggaajien myöntämän Blogistanian Finlandia -palkinnon sekä valittiin Vuoden kristilliseksi kirjaksi. Kirjasta on tehty näytelmäsovitus Tampereen Työväen Teatteriin ja Oulun kaupunginteatteriin.

Log in

Book info

Author Rauhala, Pauliina, kirjoittaja.
Reader Hovatta Vuokko
Language fin
Duration 13 h 28 min
Publication info Helsinki Gummerus 2018 (Helsinki Silencio 2018)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (13 h 28 min)
Notifications Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Original publication info Helsinki, Gummerus [2018 978-951-24-0863-4.
Keywords aikakausiromaanit hengellinen väkivalta kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus kirjoittaminen muistiinpanot lestadiolaiset lestadiolaisuus maailmankatsomus uskonnolliset yhteisöt pelot lapset helvetti perheet psykologiset romaanit rakkaus vaikeudet ristiriidat usko romaanit sielunhoito sosiaalinen kontrolli traumat uskonnollinen kirjallisuus uskonnolliset yhteisöt vallankäyttö yhteiskuntakuvaus Suomi 1970-luku yhteisöt kylät Pohjois-Pohjanmaa
Information about cookies used on this website
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies are small files that a web page sends to the user’s browser. Celia’s websites along with Celianet use cookies. Read more about privacy and cookies in Celia.

Necessary cookies

We use cookies to enable basic functionalities of our websites. These include e.g. logging in and saving personalised settings. Singular users cannot be identified by cookies.

3rd Party Cookies

We use Matomo Analytics to measure activity in different parts of the website. Cookies are employed in composing reports on how and how much our websites are used. Single users cannot be identified from these reports.

Our customer service chat uses cookies to identify sessions. Cookies together with device information are used by the chat software to identify one user from the next in order to enable functionality and service.

The videos on the site are embedded from YouTube. By opening the video, you accept YouTube's Terms of Use (youtube.com).