Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Kerron sinulle raamattutarinan

Kerron sinulle raamattutarinan

Laupias samarialainen kurvaa harrikalla paikalle, kaikkeen kykenevä Martta yhdistää työn ja perheen, Hagar ja Ismael kohtaavat lastensuojeluenkelit. Raamatun henkilöille ja kertomuksille ei ole mikään inhimillinen vierasta. Tämän tarinakirjan tarinoiden lähtökohta on raamatunkertomuksissa, mutta samalla ne kulkevat nykylukijan rinnalla. Raamattua nykykielelle kääntää muun muassa Pauliina Kuokka, Arto Köykkä, Maija Nyman, Lauri Thurén, Miia Moisio, Erkki Lampén ja Aino-Kaarina Mäkisalo.Kerron sinulle tarinan -tarinakirjasarja jatkuu elämänmakuisella raamattutarinakokoelmalla nuorille ja aikuisille. Tarinat sopivat puheiden pohjaksi, niitä lukee omaksi ilokseen yksin ja yhdessä. Ne avaavat Raamattuun ikkunan, jonka maisema ei ole vieras ja vaikea. TM Minna Tuominen työskentelee perhetyön asiantuntijana Kirkkohallituksessa. Raamatunkertomuksiin hän on aiemmin sukeltanut mm. teoksessa Saako olla oliiveja? (2008). Minnan lisäksi tarinoita ovat kirjoittaneet mm. Pauliina Kuokka, Arto Köykkä, Maija Nyman, Lauri Thurén, Miia Moisio, Erkki Lampén, Aino-Kaarina Mäkisalo, Kaisa Kariranta, Elina Koivisto.

Log in

Book info

Reader Kosonen Tuija
Contributors

Elenius, Liisamaija, kirjoittaja,

Hartala, Hanna-Kaisa, kirjoittaja,

Helaakoski, Nanna, kirjoittaja,

Kariranta, Kaisa, kirjoittaja,

Kivelä, Mio, kirjoittaja,

Koivisto, Elina, kirjoittaja,

Korhonen, Risto, kirjoittaja,

Kuokka, Pauliina, kirjoittaja,

Köykkä, Arto, kirjoittaja,

Lahdensalo, Terhi, kirjoittaja,

Lampén, Erkki, kirjoittaja,

Moisio, Miia, kirjoittaja,

Mäkelä, Laura, kirjoittaja,

Mäkisalo, Aino-Kaarina, kirjoittaja,

Nyman, Maija, kirjoittaja,

Pihkala, Panu, kirjoittaja,

Rissanen, Minna, kirjoittaja,

Saares, Kimmo, kirjoittaja,

Saari, Mikko, kirjoittaja,

Salmi, Teija, kirjoittaja,

Stenlund, Mari, kirjoittaja,

Thurén, Lauri, kirjoittaja,

Tuominen, Minna, toimittaja,

Tähkäpää, Ari, kirjoittaja,

Valtonen, Pia, kirjoittaja,

Language fin
Duration 3 h 15 min
Publication info Helsinki Celia 2017 (Helsinki Silencio 2017)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (3 h 15 min)
Original publication info Helsinki, Kirjapaja 2017. 128 s. 978-952-288-636-1.
Keywords arkielämä usko kertomukset kokoomateokset Raamatun henkilöt