Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Birgitta Ulfsson : mikä ettei?

Birgitta Ulfsson : mikä ettei?

Birgitta Ulfsson on vuosikymmenien ajan valloittanut yleisönsä teatterien näyttämöillä, tv-kameroiden edessä ja radioäänityksissä – mitä erilaisimmissa rooleissa. Nyt hän kertoo omista kasvuvuosis taan, alkuvaiheistaan näyttelijänuralla, ammattinsa haasteista ja kohokohdista sekä siitä, millaista oli työskennellä Tove Janssonin, Lasse Pöystin ja Vivica Bandlerin kanssa. Hän kuvaa myös asumista Suomenlahden pienellä saarella, jolla hän viettää monta kuu kautta vuodesta ja jota hän kutsuu sydämensä viidenneksi kammioksi. Birgitta Ulfsson sanoo olevansa perimmältään onnellinen ihminen, vaikka pohjavire olisi tumma. ”Minä olen terveellä tavalla onneton”, hän toteaa. Elämässä tulee kompastuksia ja kolhuja, mutta katkeroituminen olisi myrkkyä. Tärkeää on pysyä uteliaana, säilyttää kykynsä hämmästyä. Elämä kannattaa elää – mikä ettei! BIRGITTA ULFSSONIN (s. 1928) näyttelijänura alkoi Helsingin Ruotsalaisessa Teatterissa ja jatkui Lilla Teaternissa, jota hän oli myös johtamassa vuodet 1967–1974. Yleisön suursuosikiksi nousi mm. Tove Janssonin Vaarallinen juhannus -kirjaan pohjautuva näytelmä Muumit kulisseissa. Birgitta Ulfsson on työskennellyt myös Televisioteatterissa ja Tampereen Työväen Teatterissa, kunnes muutti Ruotsiin vuonna 1981. Siitä pitäen hän on vaikuttanut ruotsalaisessa teatterimaailmassa ja on edelleen täysillä mukana. Hän asuu puolet vuodesta Suomessa ja puolet Ruotsissa miehensä, näyttelijä Iwar Wiklanderin kanssa. Pro Finlandia -mitalin Birgitta Ulfsson sai jo vuonna 1973 ja taiteen Suomi-palkinnon vuonna 2015. STIG HANSÉN (s. 1954) on ruotsalainen kirjailija ja journalisti. Hänen runsas ja monipuolinen kirjallinen tuotantonsa sisältää muun muassa novelleja, romaaneja ja näytelmiä. Erityisesti hänet tunnetaan elämäkertateoksistaan ja reportaasikirjoistaan.

Log in

Book info

Author Hansén, Stig, kirjoittaja, haastattelija.
Reader Saksman Anna
Contributors

Ryömä, Liisa, kääntäjä,

Language fin
Original Birgitta Ulfsson
Duration 5 h 50 min
Publication info Helsinki Celia 2017 (Helsinki Silencio 2017)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (5 h 50 min)
Original publication info [Helsinki], Teos & Förlaget 2017. 193 s. 978-951-851-780-4.
Keywords elämäkerrat henkilökuvat näytteleminen näyttelijät teatteri teatterihistoria Suomi
Information about cookies used on this website
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies are small files that a web page sends to the user’s browser. Celia’s websites along with Celianet use cookies. Read more about privacy and cookies in Celia.

Necessary cookies

We use cookies to enable basic functionalities of our websites. These include e.g. logging in and saving personalised settings. Singular users cannot be identified by cookies.

3rd Party Cookies

We use Matomo Analytics to measure activity in different parts of the website. Cookies are employed in composing reports on how and how much our websites are used. Single users cannot be identified from these reports.

Our customer service chat uses cookies to identify sessions. Cookies together with device information are used by the chat software to identify one user from the next in order to enable functionality and service.

The videos on the site are embedded from YouTube. By opening the video, you accept YouTube's Terms of Use (youtube.com).