Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Valo : kertomus rakkaudesta

Valo : kertomus rakkaudesta

”Jo aivan tuttavuutemme alussa Sveta kertoi, että hänen nimensä Svetlana tarkoitti ennen valoa, aurinkoa. Minun Svetani, minun Valoni.” Eräänä yönä Hannu Mäkelän puhelin soi. Anopin lyhyt viesti on pahin mahdollinen: ”Sveta kuoli. Tässä kaikki.”Valossa Mäkelä kirjoittaa rakkaudesta ja kuolemasta, sielunkumppanin löytämisestä, onnesta, ilosta ja toivosta: elämän hauraudesta ja surun painosta. Yhteinen aika ja rakkaus ovat yhä läsnä kaikessa, mutta kuitenkin kaikki on jo toisin. Tapahtunutta ei voi ymmärtää ja yhtä vaikea on alkaa elää sen kanssa. Ja silti elettävä on. Hannu Mäkelä on kirjoittanut ja toimittanut vuodesta 1965 alkaen noin kaksisataa teosta. Hänen tuotantonsa kuuluu romaaneja, runoja, näytelmiä, kuunnelmia ja tietokirjoja. Hän on saanut työstään lukuisia tunnustuksia. Mäkelä nimitettiin taiteen akateemikoksi vuonna 2016.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

TekijäMäkelä, Hannu, kirjoittaja.
LukijaRauvala, Tapio
Julkaisukielifin
Kesto8 h 33 min
JulkaisutiedotHelsinki Celia 2018 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2018)
Ulkoasuäänikirja Daisy 2.02 (8 h 33 min)
Asiasanat avioliittokirjailijat Suomimuistelmatrakkausvaimot kuolema
'layout/footer'); ?>